BlogiPersoonaBlogista
Kuten Blogisanomatkin kirjoitti, BlogiPersoonaBlogi tuo piristävää vaihtelua Blogilistalle juuri siinä, ettei eri blogeja nosteta esille eikä laiteta minkäänasteiseen paremmuusjärjestykseen. Esimerkiksi top-lista voi huonoimmassa tapauksessa vääristää suosituimmuutta, koska kärjessä “roikkuvat” blogit ovat jatkuvasti esillä, ja siten saavat koko ajan tavallaan lumivyöryefektin omaisesti huomiota. En toki vihjaa että kaikki tämä huomio olisi ansaitsematonta, oikeasti vähän suosittu blogi tuskin saisi yli kolmeasataa tilaajaa vaikka olisi ainoa listattu blogi. Mutta toisaalta kärjessä oleva saa helpommin niitä tilaajia jotka toteavat että kun tällä nyt on näin monta tilaajaa, pakkohan sen on olla hyvä, ja tilaa itsekin. Maine kasvattaa mainetta.
Hot-lista toisaalta on jo paljon parempi lista verrattuna top-listaan. Siellä saattaa olla pienelläkin tilaajamäärällä kärkeä koputtelemassa blogeja, jotka näin saavat ehkä lisää lukijoita. Ajan kuluessa yhdestä uudesta tilaajasta saa ilmeisesti vähemmän ja vähemmän hot-pisteitä. Koko pistelastukaavaa en tiedä minä eikä kovin moni muukaan, mutta sen olen huomannut että vaikka aluksi saisi nopeasti tilaajia, niin mikäli niitä ei tule tasaiseen tahtiin lisää, hot-listalta karisee.
Blogipersoonalista sen sijaan ei pisteytä blogeja lainkaan, ainoastaan kerää niitä kuuteentoista eri ryhmään kirjoittajensa mukaan. Riippuen persoonatestin tarkkuudesta ja testin tekijästä, ryhmissä olevat voivat ainakin olettaa omassa ryhmässään olevien ajattelevan osin samalla lailla. Näin ei tarvitse miettiä mihin blogilistan ryhmiin jokin blogi kuuluu, tai mitä aihetta blogi käsittelee, vaan voi tehdä joitain olettamuksia siitä, kiinnostaisiko tämän tai tuon henkilön kirjoitukset, eikä vain että kiinnostaako tällä tai tuolla blogilla olevat kirjoitukset.
BlogiPersoonaBlogi onkin oikeammin lista blogin kirjoittajista eikä blogeista. Kuten on tullut esille, ehkäpä ei vielä tarpeeksi selvästi, BlogiPersoonaBlogimme rajoittaa yhden blogin per henkilö, mutta useampi henkilö per blogi on sallittu, sillä eri persooniahan tässä on tarkoitus listailla.
Marginaalin Jani sai idean listata itselleen luettavaksi vain yhden ryhmän kerrallaan, tutustua näihin viikon ajan ja vaihtaa sitten ryhmää. Tämä on hieno idea, ennakkoluuloton tapa tutustua eri blogeihin joiden kirjoittajat tämän listan perusteella olisivat ainakin päällisin puolin samankaltaisia luonteeltaan, sen sijaan että selaisi pisteiden “sokeuttamana” blogeja.
BlogiPersoonaBlogi jättää arvottamisen blogien/kirjoittajien listaamisesta kokonaan pois. Tämä on loistava asia. Toivon että BlogiPersoonaBlogi säilyy tässä suhteessa neutraalina, erilaisia piirejä karttavana paikkana. Tässä päänavaus omasta puolestani, blogillamme on ollut hieno alku. Kiitokset jatkuvasta ilmoittautuneiden virrasta.

