"Kävi ku entiselle likalle"
...sanottiin meilläpäin, kun jollekulle sattui vahinko. No, ensin synnytin vahingossa blogin ja sitten olin vahingossa mukana synnyttämässä toista. Varsinainen entinen likka.
Vaan mitäpä muuta voisi odottaa ENFP:ltä? Sivupalkin linkin mukaan:
ENFP-tyypin ihmiset elävät mahdollisuuksien maailmassa ja saattavat innostua intohimoisesti asioista. Heillä on kyky inspiroida ja motivoida muita ja he ovat projektiorientoituneita. Muiden mielestä heidän koheltamisensa saattaa välillä näyttää päämäärättämältä ja merkityksettömältä, mutta todellisuudessa he ovat toimissaan johdonmukaisia. Heillä on vahva arvopohja, jonka mukaan he elävät läpi elämänsä.
Sun Äitis …......check!
Äkkiä innostuvilla ENFP-ihmisillä on riskinä, etteivät he jaksa viedä yhtä projektia loppuun ennen kuin jo innostuvat seuraavasta!
Sun Äitis …......check!
Tälle sakille on tyypillistä, että he haluavat olla pidettyjä. Jossain vaiheessa mielistely voi mennä överiksikin. Mutta jos he löytävät tasapainon, heistä tulee loistavia sparrareita, jotka onnistuvat kannustamaan muita hyviin suorituksiin. Heillä on poikkeuksellinen kyky ymmärtää intuitiivisesti toisia ja kohdata ihminen tämän omilla ehdoilla.
Sun Äitis …......check!
Koska ENFP-ihmiset elävät mahdollisuuksien maailmassa, he eivät jaksa kiinnostua arkipäivän trivialiteeteista. Ylläpitopuuhat (kuten siivoaminen?) eivät heitä kiinnosta. Ja jos heidän joskus on perheenjäsenten vuoksi pakko puuhaan ryhtyä, he eivät todellakaan nauti olostaan!
Sun Äitis …......check!
Jos pahasti sattuu ENFP:t heittäytyvät manipuloimaan muita, ja ovat kuulemma siinäkin ikävän päteviä! Näin ei onneksi usein tapahdu, koska he ovat niin piukkapipoisia arvojensa noudattamisessa (ja toisten manipulointi on harvan arvovalikoimassa ensimmäisellä sijalla).
Sun Äitis …......nix (ainakaan omasta mielestään)!
ENFP-ihmisillä on hämmästyttävä kyky intuitiivisesti ymmärtää tilanteet ja ihmiset oikein. Mutta toisaalta he voivat tehdä arviointivirheitä ja hyppiä fiilispohjalta liian intomielisesti vääriin johtopäätöksiin.
Sun Äitis …......check!
Sitten vielä varoitetaan, että ENFP voi kyllästyä puolisoonsa, kun näkee muualla niin paljon houkuttelevaa tarjontaa. Toisaalta lohdutetaan, että vahvojen arvojensa vuoksi ENFP todennäköisesti pitäytyy parisuhteessaan. Ainakin jos siinä on tarpeeksi jännitystä ja vipinää.
Sun Äitis …......check! (tuo loppu)
Vanhempana ENFP-ihmiset voivat tarjota lapsilleen hupaisia hetkiä, mutta jos lapsipolo on vahvasti JS, saattaa ENFP-vanhemmasta olla paljon riesaa. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää poukkoilevaa vanhempaa, jonka elämä on jatkuvaa hurlumheitä!
Sun Äitis …......check!
ENFP:t menestyvät parhaiten tehtävissä, joissa on paljon joustoa, ihmiskontakteja ja ideointia. He ovat pienellä valvonnalla tehokkaita, kunhan ovat innostuneita tekemästään. Mutta aikataulut tekevät heidät onnettomiksi!
Sun Äitis …......check!
Tuollaiselle ihmiselle saattaa helposti sattua niin, että lähtee toisen ekstrovertin innostamana puuhaamaan uutta blogia. Mutta viimeistään nyt pitää miettiä, miten tästä eteenpäin.
BlogiPersoonaBlogin on jatkossa tarkoitus esitellä blogaajien henkilökuvia ja antaa esitellyille itselleen suunvuoro. Ensimmäinen vieraileva tähti on jo valittu. Viikon mittaan saattaa tippua vinkkejä vierailijan henkilöllisyydestä...
Info-linkin takaa löytyy avoin kutsu teille kaikille: tervetuloa vierailijaksi BlogiPersoonaBlogiin. Voitte ehdottaa itseänne tai jotakuta itseänne kiinnostavaa blogaajaa vierailijaksi. Tarkoitus on edetä persoonallisuustyypeittäin, eli mielellään mentäisiin yksi kierros joka lajia ja sitten vasta uusinnat. Mutta voihan se olla, että sittenkin mennään toisin. Koskaan ei tiedä! (Viime viikolla en tiennyt, että tällä viikolla kirjoitan tällaiseen aviisiin. Elämä on täynnä yllätyksiä!)
Ai juu, ensimmäinen vihje:
BlogiPersoonaBlogin ensimmäinen tähtivieras kuuluu luokkaan INFJ.
Ei sisäpiiri pääse karvoistaan ;)
Vielä 20 muuta INFJ:tä veikattavana! Illemmalla tulee uusi vinkki.
Sisäinen profeni heräilee ja haluaa tehdä pari teknistä kysymystä :-) Mitä tarkoittavat nuo kommenttieditorin mystiset str- ja em-painikkeet? Ilm. linkkikenttä toimii niin, että siihen paukutellaan urlitus ilman http://-tunnusta, toimiiko myös sen kera?
Painikkeet toimivat myös tekstin muotoiluun. Str on lihavointi, em kursivointi.
Linkkaus toimii niin että klikkaat kerran nappulaaa link, kirjoitat linkin osoitteen laatikkoon, sitten kirjoitusnäkymään linkattava teksti jonka jälkeen valitset close tags.
hyvä, kun tulit tänne, nyt saan linkkisi. On nimittäin niin, että siinä Sun äitis -sivulle jättämässäsi ilmoittautumisviestissä oli linkissä jokin vika, eikä siitä päässyt blogiisi. Päivitän luokkia myöhemmin illalla, silloin lisään myös sinut.
Eihän tästä pääse edes nukkumaan, kun jännittää. Olen näet niin utelias ; )
Tosielämässä tulen kuitenkin ihan varmasti paremmin toimeen muiden kuin ENTJ-ihmisten kanssa, parisuhteeseen vaaditaan jo aivan varmasti jonkinlaista I-tyyppiä...
Meiltäpä ei ihan tähän puoleen löydy asiantuntemusta. Ulkopuolisen asiantuntijan kanssa on kyllä sovittuna, että syksyn mittaan täällä julkaistaan artikkeli noiden testien käytöstä oikeassa elämäss. Mutta olettaisin senkin jutun keskittyvän enemmän työyhteisökysymyksiin kuin parisuhteeseen.
Oikois ketään parisuhdespesialistia valmiina valottamaan tätä puolta? Ilmoittautumislomake löytyy tuolta palkin puolelta!
minh
Ja ei nyt ole tarkoitus listata sitä mitä mieluiten olisi vaan sitä mikä on.

