Tähtivieras: Katsaus INFJ-blogeihin
”[INFJ] tuntee huolta toisista ihmisistä ja tuntee tehtäväkseen auttaa hädässä olevia.”
Yllätyksekseni lukulistalleni arpoutuneet INFJ-blogit eivät vastanneet näiden kuvausten minussa herättämiä ennakkoluuloja, sillä sosiaalityöntekijöitä edusti nähdäkseni vain alaa opiskeleva Scilla ja hoitajuutta autismikirjoäitiyden arjen ykköskuvailija, kaura. Jänskänpänskää kuvailutulkkausta opiskelevan Umtsibumin tuleva työkin on kyllä mitä ilmeisimmin auttamistyötä ja ehkäpä pastorinkin hommat voitaisiin lukea ylläolevaan kuvaukseen sopiviksi.
Sen sijaan löysin kyllä paljon luonto- ja eläinrakkautta. Koska en ole vielä tutustunut muihin luokkiin, en voi sanoa tämän olevan pelkästään INFJ-luokan ilmiö (se voi olla ihan suomalainenkin), mutta joka tapauksessa se kiinnitti huomioni: Ruu Morbidi hämmästelee käärmeitä ja muita jännittäviä ja hupaisia otuksia australialaisen viidakkonsa laidalta. Suunnitteluhortonomi-Scillan rakkaudesta kasveihin todistaa ammatin ohella scilloilta otettu nimi ja myös vaikuttava kasvio. Mielenkiintoiselta ja epämääräisellä tavalla tutulta kuulostavasta deletointihäiriöstä kärsivä bipona sienestää ja hänellä on kissa, kuten myös Lankakomerolla, joka on myös käynyt sienestämässä.
Lankakomeroa eivät Birdyä (INFJ hänkin) lukuunottamatta muut kuin neuleblogit kiinnosta ja tekstit keskittyvätkin nimen mukaisesti neulontaan. Persoonallisuustyyppien soveltuvuutta yhden aiheen blogeihin on vaikea arvioida, mutta aihe voi olla myös vapaa ja silti sama arviointivaikeus on läsnä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Mette, joka poimii (ilmeisesti laajasta lukemistostaan) mielenkiintoisia pikku-uutisia ja muita ilmiöitä ja pyäräyttelee niistä tiiviitä tietopaketteja, jotka sitten plumpsahtavat blogiin kuvan kanssa. Kirjoittajansa elämään keskittymättömien blogien persoonallisuustyyppiä tai sen soveltuvuutta on siis vaikea arvioida, mutta Metten mietintöjen kaltainen blogi itsessään kuvastaa ehkä INFJ-taipumusta rakastaa ulkomaailman asioiden luokittelua ja järjestykseenpanemista:
“INFJs place great importance on havings things orderly and systematic in their outer world.”
Edellämainittu eläin- ja muiden luontohavaintojen tekeminen voi sekin olla eräs tämän systemaattisuuden ilmenemismuoto kuten myös tämä oma, käsillä oleva missioni lueskella blogeja niiden persoonallisuustyyppien mukaisissa luokissa. Enpä muuten olisi arvannut, että harteilleni ruvettiin sen seurauksena sovittelemaan Blogipersoonablogin ensimmäisen vierailevan toimittajan viittaa! Mutta niin tehtiin ja minä hullu tietenkin suostuin, kiltti ja kanssaihmisiä kohtaan vastustamatonta auttamishalua tunteva INFJ kun itsekin olen.
Näin jälkikäteen tarkasteltuna kontribuutioni tuntuu ennakkohypetykseen nähden varsin vaatimattomalta, mutta ah, sitä vallan tunnetta, jonka tällainen tähtivierailijuus antaa! Kuvitelkaa: koko Blogipersoonablogin lukijakaarti ja sen listoille ilmoittautuneet odottavat innosta täristen, kenen blogin osoite minun näppäimistöltäni seuraavaksi eetteriin kolahtaa! Ja voi sitä pettymystä, kun taas uusi teksti lähestyy loppuaan, eikä omaa blogia edes mainittu!
Haluat itsekin tällaista valtaa, et voi kiistää sitä! Haluat! Lue info-sivun “Mä kans!!” -osuus ja sen jälkeen ei muuta kuin tervetuloa seuraavaksi vierailevaksi tähdeksi!
Kannattaisi varmaan lukea uudelleen persoonallisuusmääritelmät. Huomaat, että INFJ:ihmisiä on paljon muutakin kuin hoitsuja.
INFJ:hän on hyvä ilmaisemaan itseään kirjallisesti – siis kaikki verbaalista lahjakkuutta vaativat ammatit käyvät! Kirjailijoita on INFJ-listalla. Ja muitakin, jotka kirjoittavat ihan vakavissaan.
INFJ voi päteä myös opetuksen, politiikan ym. alalla. Ja näilläkin aloilla voi toteuttaa hoivaviettiään, aivan varmasti! Ihmisistä välittämisestähän niissäkin on kysymys.
Ja itsestäni INFJ-persoonana voin ainakin kertoa, että aivan kaikkea elämästäni en todellakaan kerro blogissani, joten voinen arvailla, että tämä sopii myös muihinkin bloggaajiin. Kirjoittamisesta olen kuitenkin kertonut hyvinkin avoimesti.
Jos sinuna blogipersoonallisuuksia tutkisin, lähtisin tutkailemaan elämänasennetta yleensäkin enkä pelkästään ihmisten ammatteja. : ) INFJ:hän voi näkyä juuri elämänasenteena, silloinkin kun ihminen olisi valinnut jollekin aivan muulle alalle.
Samoin on totta se, että kaikista asioista ei halua kirjoittaa blogiin ja toisista ei vain tule kirjoitettua. Kuten siitä, että mullakin on kissa! Se vaan asuu vanhempien luona, kun en ole raaskinut sulkea itsenäiseen ulkoilemiseen tottunutta kissaa pieneen kerrostaloasuntoon. Kun ei kissa pyöri jaloissa, niin eihän siitä tule kirjoitettua.
Kukas selvittäisi, jakautuvatko ns. kissa- ja koiraihmiset näiden persoonallisuustyyppien mukaan? Uusi kysely pystyyn?
Minusta Janin jutun alussa juuri kertoi, että hänellä oli ennakkoluulo, että INFJ:t ovat hoiva-ammattilaisia, mutta blogeja lukemalla paljastui, että hoivata voi muutenkin kuin ammattimaisesti. Eli sitä Louhen mainitsemasta INFJ-elämänasennetta Janikin jutteli.
Tämä on niin hämmentävää, niin INJF kuin muistaakseni olenkin. Toisaalta, mitä voinkaan tietää itsestäni? Aivan oikein, en edes sitä!
Mutta kuinka olisinkaan voinut silloin joskus nuorena ajautua sosiaalialalle. Niin, kovin helposti, mutta niin ei käynyt.
ps. Äiti! Olen syntynyt itsekin 1950-luvulla, joten on tietenkin jollakin tapaa outoa, miten suhtaudun tähän suureen ja yhteiseen baby boom -ikäluokkaan…
Vaan harva meistä on rautaa
moni taipua saa
no, tää meni jo pollajukeboxin puolelle, mistä tulikin mieleeni, että taidan muistaa heitä taas viikonvaihteen vaihduttua. :)(:
Kenties syvällisemmät bloggaukset auttaisivat…missä kurkkuni onkaan?
Haluaako joku INFJ laajentaa tätä keskustelua kommenttilaatikosta vierailijapostaukseksi? Tai haluaako joku muu jakaa omia kokemuksiaan INFJ-blogien äärellä?
Ottakaa pikapikaa yhteyttä, niin voitte saada juttunne paraatipaikallemme.
Onko tämä nyt jotain INFP-pullistelua? No, olkoon..
minh
Sisäpiiri vs. ulkopiiri… Onko tämä “sisäpiiri” suosittujen blogien muodostama, vai toisilleen tuttujen suosittujen blogien pitäjien muodostama?
BlogiPersoonaBlogi listaa blogien pitäjiä, muodostamatta piirejä sisä- tai ulkopuolelle.
Okei, viikonloppuisin ei pitäisi kirjoitella mihinkään mitään…
Tässä luettelo ammateista MTBI- luokittelun mukaisesti. Lähde: Tiina Jokinen. Julkaistu Kirjailijan päiväkirjassa 26.5.05. INFP- persoonallisuustyypin ammattinimike on mielenkiintoinen: Etsijä. Sitä tuskin löytyy Tilastokeskuksen ammattiluokituksesta. Mahtaneeko löytyä keksijääkään.
INTJ Tiedemies
INFJ Kirjailija
ISTJ Luottamusmies
ISTP Artisaani
INTP Arkkitehti
INFP Etsijä
ISFJ Konservaattori
ISFP Taiteilija
ENTJ Sotapäällikkö
ENFJ Kasvattaja
ESTJ Hallintojohtaja
ESTP Promoottori
ENTP Keksijä
ENFP Toimittaja
ESFJ Myyjä
ESFP Viihdyttäjä
Kysymykset , ainakin suomeksi, olivat armottoman yksioikoisia, ei mitään sävyjä siinä välissä.
Mutta silti tuo ESTJ oli yllätys eikä ainakaan pidä paikkaansa siltä osin, että järjestäisin sukulaisille joulujuhlia… Olen kaikkea muuta kuin juhlien organisoija… Mutta pomottaa osaan. Ainakin pienemmissä ympyröissä:)
Elikä tunnistan itseni INFJ:ksi, mutta joiltakin osin myös ESTJ:ksi. Toisaalta oli yllättävää huomata, että näissä kahdessä ON yhtäläisyyksiä elikä kiinnostuneisuus ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa… ja omituinen kiihko upottaa näppinsä toisten asioihin koko ajan ja antaa elämänohjeita- auttamismielessä tietysti:))
Huvittavaa ja mielenkiintoista
Joku toinen, varsinkin tietysti kirjailijaluonne, poimii ne kirjailijatyypit ja kirjailijan ominaisuudet. Minä en koe sitä omakseni, sillä vaikka tykkäänkin ilmaista itseäni kirjoituksin, vasta blogin strippisarjakuvamaisen lyhyt ja ytimekäs muoto ja sallivuus muiden keinojen (linkit, kuvat, video, äänet) suhteen on vapauttanut minut oikeasti tuottamaan jotain myös tekstin muodossa.
Keskustelu jatkukoon!
http://typelogic.com/infj.html
http://www.personalitypage.com/INFJ_per.html
http://keirsey.com/personality/nfij.html
http://typelogic.com/infj.html
http://www.personalitypage.com/INFJ_per.html
http://keirsey.com/personality/nfij.html
http://infj.com
Varsin laaja sivusto, josta löytyy paljon asiaa persoonallisuustyyppiteoriasta lähinnä INFJ-näkökulmasta. Oman pelkkään testitulokseen perustavan käsityksen luokituksestaan voi tosin joutua kyseenalaistamaan. Sivuston ylläpitäjä touhuaa käsittääkseni ammatikseen persoonallisuustyyppikurssitusten tms. parissa, joten lievää mainostusta saattaa olla havaittavissa. Ja amerikkalaisella on tietenkin amerikkalaisen näkökulmaa
mutta hauskahan tämä koko juttu on silti.. siis “entertaining”, viihdyttävä..

